Kesämuistoja siltä vanhalta pihalta, jonka muutoksia aloitimme suunnitella keväällä. Pihalle Sinin avuksi nimittäin ilmestyi aika erikoinen puutarha-apulainen Väinö-Viljami, rohkea rusakko.
”Tänä kesänä olen pienen auto-onnettomuuden vuoksi enimmäkseen ollut sivusta seuraajana puutarhassa. Se onkin oikeastaan aika ihanaa.
En muista ihan hetkeen kesää, jolloin olisin saanut seurata mitkä linnut aloittaa pesimiset missäkin pöntössä, saati saanut odotella kukkien kukintaa. Yleensä ne on vaan tupsahtanut tai kukinta on jo ehtoopuolella kun huomaan ne.
Erityisesti tänä kesänä olen seurannut pientä pupunpoikasta. Yhtenä päivänä ihmettelin, kun kissa juoksee sisällä matot rullalle ikkunasta toiseen pinkoessaan. Tarhassa aina hetki kytätään ja sitten taas mentiin! Pupu juoksutti kissaa useana päivänä taloa ympäri.
Turvallisen nukkumapaikan se löysi talon seinustalta kissojen ulkotarhan nurkalta. Siellä ne nukkui kissan kanssa päivätorkkuja pihalla. Kissa nosti välillä tarhassa päätään tarkistaakseen, että pupu on tallessa ja Väiski käänsi välillä kylkeään tai oikoi koipiaan. Kun tarhalle alkoi paistamaan liikaa aurinko, Väiski siirtyi toiselle seinustalle varjoon.
Pikkupupelosta suurpupeloksi
Rusakot kasvaa hirveän nopeasti! Parissa kuukaudessa se alkaa jo olla ison pupun mitoissa! Eräs isompi, Jorma-Kaleviksi nimetty rusakko sitä jo jahtaa. Se ei enää ole niin tyhmänrohkea kuin aiemmin ja osaa jo vähän epäillä jotain kun ihminen kävelee ohi. Se saattaa laittaa korvat selkää myöden ja lakata syömästä… siihen asti kunnes toteaa tulijan tutun äänen. Olemme laittaneet Väiskille omat punajuuret kasvimaalle, jotta se ei söisi viljelylaatikoista. (Tosin tähän asti se on syönyt enimmäkseen rikkaruohoja, voikukkia..) Ei syö ei. Se käyttää niitä hiekkalaatikkona…
Ihana kamala luonto
Väinö-Viljami on jo toinen kesärusakkomme. Viimekesäisen piharusakon matka sai surullisen päätöksen, kun jokin toinen eläin otti siitä itselleen takajalkapaistit..
Tässä eräänä aamuna olin huolesta soikea, kun kanahaukka aterioi talon toisella puolella lokkia, ja toisella puolella pöhkö rusakkolapsi natusteli apilaa pahaa-aavistamatta. Sinä aamuna sillä oli tuuria, mutta siitä muutama päivä eteenpäin kuulin aamulla rusakon kiljuvan ja sitten ei Väiskiä enää näkynytkään. Ei vaikka kissa kävi vähän väliä tarhassa katsomassa Väiskin pesää.
Muistoporkkanatkin puolitosissaan laskettiin kun se ei kolmena päivänä tullut ”kotiin”. Siitä kun oli tähän asti voinut tarkistaa kellon ja sään. Me kaikki välillä katselimme ikkunasta ja vilkaisimme aina ohimennessä sen pesää haikeana.
Viidentenä päivä se olikin ihan muina rusakkoina viljelyslaatikossa punakaaleja perkaamassa. En ole koskaan iloinnut näin paljon rusakon nähdessäni. Kissakin on tyytyväinen. Toivottavasti maistuu. 
Terveisin Sini, asukas vanhalta pihalta
Blogissa seurataan tämän vanhan 1920-luvun talon pihan kunnostusta pihasuunnittelusarjassa sekä Sinin kirjoituksissa.
Upeat kuvat! No, söikö se Väinö-Viljami kaikki punakaalit vai jättikö jotain sinullekin? 😀
Kiitos. ☺️ Jätti se! Kaikki punakaalit kasvaa edelleen vaikka muutamia lehtiä vähän herkuttelikin. ☺️