Rautatienomenapuu – Malus `Hyvingiensis`

Riippuvaoksainen Malus `Hyvingiensis` eli rautatienomenapuu on lähtöisin Valtionrautateiden keskustaimistolta, joka sijaitsi Hyvinkään keskustassa 1874-1962. Rautatienomenapuuta onkin käytetty paljon rautatieasemien puistoissa. Kuulemma rautatienomenapuu on ollut ensimmäisen kerran keskustaimiston taimiluettelossa jo vuonna 1879. Se on nykyään myös Hyvinkään nimikkokasvi ja sitä näkee Hyvinkäällä paljonkin niin puistoissa, kaupungin kesäkukkaruukuissa kuin asukkaiden pihoillakin. Meidänkin pihalla Nurmijärvellä kasvoi sellainen ennen.

Edit – Hyvinkään kaupunginpuutarhuri Terhi Parkkali-Reskola kertoi rautatienomenapuun alkuperästä uutta tietoa:
”Tänä keväänä saatiin vahvistus sille, että rautatienomenapuu on aito hyvinkääläinen, VR:n keskuspuutarhalla siemenkylvöksestä löydetty lajike.  Keskuspuutarhan taimiluetteloa koskeva tieto on virheellinen, asia on sittemmin tarkistettu ja vuoden 1879 luettelosta löytyvätkin rautatienomenapuun mahdolliset ”äidit”. Ruotsista on ostettu Pyrus (nykyisin Malus) prunifolia ’Pendula’ ja Pyrus (nykyisin Malus) pruniflolia ’Pendula Nova’, joka on edellisen lajikkeen siemenestä syntynyt hieman suurempihedelmäinen riippaomena. Tiedossa ei ole
kumman näiden lajikkeiden siemenkylvöksestä rautatienomenapuu sittemmin löytyi.
Helsingin yliopistolla tohtori Leena Lindén on tutkinut asiaa ja on
selvittänyt, että rautatienomenapuu on syntynyt vuosien 1893 ja 1903 välisenä aikana. Tuossa välissä se alkaa esiintyä arkistomateriaalissa.”


Nämä rautatienomenapuut ovat Hyvinkään asuntomessualueen Lounatuulenpuistossa. (Vasemmanpuoleinen on vartettu ”juurenniskaan” eli riippuvia oksia lähtee pitkin runkoa. Tämä on siksi erikoinen taimi.) Yleensä rautatienomenapuu varrennetaan ”välirunkoon” eli rungon yläosaan, jolloin riippuvat oksat ovat vain ylhäällä kuten oikeanpuoleisessa kuvassa .Näistä tulee vanhemmiten aika erinäköisiä puita. Rautatienomenapuulle menestymisvyöhyke on  I-V.

Lounatuulenpuistossa on istutettu kokoelma Hyvinkäällä puistoissa ja yksityispihoilla kasvavista vanhoista kasveista. Niistä on siis tehty uusia taimia, jotka on nyt istutettu puistoon. Todennäköisesti kasvit ovat lähtöisin juuri Valtionrautateiden keskustaimistolta. Kasvien nimilapuissa on  h-tunnus, kun ne ovat hyvinkääläistä alkuperää. Erikoisin kasvi oli ehkä vekkivaahtera ; )  Edit- Lounatuulenpuiston kasveista on esite, jonka voi hakea Hyvinkään kaupungin osastolta.

Kaupungin kesäkukkaruukuissa näkyi olevan myös rautatienomenpuita : )

Hyvinkään rautatieaseman puistossa kasvaa kuulemma tiettävästi vanhin rautatienomenapuu, siis Hyvinkäällä kasvava. Se on istutettu 1953. Kuvasta näkyy hyvin sen oksiston kasvutapa. Tämän riippuvat oksat on vartettu alemmas, ei siis rungon yläosaan, kuten nykyään usein tehdään taimistoilla. Tämän postauksen eka kuva on myös tästä puusta, toisesta suunnasta kuvattuna.

Kukkiva rautatienomenapuu toukokuun loppupuolella muistaakseni Riihimäen rautatieasemalla. Vai tunnistaako kenties joku teistä tämän paikan ?

Rautatienomenapuun kukat ovat super kauniit… isot ja valkoiset : )

Ja tuleehan näihinkin omenapuihin omenia. Tällaiselta ne näyttivät syyskuun puolessa välissä. Kuulemma omena on ihan hyvä ja syötävä. Minulla on vähän toinen muistikuva, mutta voi olla, että olen maistanut sitä raakana ; )

Omenapuun hoito-ohje:

Kaikki omenapuut viihtyvät aurinkoisella ja hyvämultaisella paikalla. Liian märässä maassa ne eivät viihdy, tosin kumpareistutus voi auttaa asiaa. Niitä lannoitetaan kohtuudella ja ne hyötyvät syyslannoitteesta. Omenapuiden leikkaamiseen kannattaa perehtyä. Leikkaamalla liian rajusti tai väärästä kohtaa omenapuun voi melkein pilata. Riippuvaoksaisten omenapuiden versoja voi lyhentää, kuten on tehty rautatienomenapuulle Hyvinkään rautatieaseman puistossa. Omenapuut pitää tukea istutuksen jälkeen, jotta ne juurtuvat paremmin ja kasvavat suorarunkoisiksi. Tukikepin tulee olla paksumpi kuin puun runko, eikä se saa puhkoa taimen juuripaakkua!

Edit – Hyvinkäällä kasvaa myös Malus prunifolia ’Pendula’ Kauppilanaukiolla, Hyvinkäänkadun
varressa. Tämän siperianomenapuun riippakasvuisen muodon kukat eivät ole puhtaan valkoiset kuten rautatienomenapuulla, vaan niissä on punaista väriä. Hedelmät ovat pikkuruisia palloja. Kiitos Hyvinkään kaupunginpuutarhuri Terhi Parkkali-Reskolalle tästäkin tiedosta : )

Mahtavaa, meillä sataa… toivottavasti sade jatkuisi koko päivän.
Ihanaa elokuun alkua !

Terveisin Sari

error

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *