Muumikukkia ja valesinivuokkoja!

Oraihlaja-aidalle kiukuttelun lisäksi ei ihan kauheasti ole vielä meidän ihmisten toimesta ulkona tapahtunut. Liian kylmä vilukissalle. Tai ollaan me vähän kasailtu kissoille kyttäystarhoja ja siivosin lintujen ruokintapaikat. Ja ihailtu muumikukkia ja valesinivuokkoja.
Eläimet sen sijaan on nyt pesäntekopuuhissa ja niitä on mukava seurata! Laitoimme kolme uutta linnunpönttöä tontille ja niissä käy heti kova kuhina!

Hosuli orava

Meillä oli ennen paljon oraviakin. Kesyimmän nimesin Justiinaksi. Se roikkui välillä ulko-oven kahvassa pähkinöitä kerjäämässä ja sillä oli vakiopesä talon nurkalla olevassa katajassa. Oli ihana ihmetellä miten sen poikaset harjoittelivat oravointia kiipeämällä katajaa ylös alas.
Sitten lähistölle muutti vapaasti ulkoileva kissa, ja aikalailla kaikki oravat hävisivät muutamaksi vuodeksi. Siksi olin onnesta soikeana kun muutama viikko sitten näin pihallamme yhden tupsukorvan.
Laitettiin kiireesti pähkinäautomaatti katajan viereen pihlajaan ja ripoteltiin evästä vähän maahankin..
Vihdoin tällä viikolla ollaan saatu ihastella miten Hosuliksi ristitty ystävämme oppi käyttämään automaattia! Ensin se toi jostain käpyjä tullessaan vaihtokaupaksi, mutta nyt se tulee jo ronskisti syömään ilman lahjuksia. Olen yrittänyt sanoa Hosulille ettei menisi naapurin puolelle ainakaan jos on poikaset pesässä, ettei ne jäisi orvoiksi…

Tulppaanit ja teleportti myyrämaailmaan

Ainiin, pihajuttuihin! Sari tossa muistutti että kylvin (onkohan se oikea sana…) tulppaaneja viimesyksynä. Rautakangella kolo ja tulppaaninsipuli perään. (Ehkä se on istuttamista…)
Parisenkymmentä niitä töpsäytin maahan, myöskin syksyllä näkyvämmälle paikalle siirtämieni maksaruohojen ympärille. Näistä tulppaaneista on nousemassa nyt noin kuusi. Yhden sipulin kohdalla on salainen teleportti myyrämaailmaan. Ilmeisesti myyrä tarvitsi tulppaaneja enemmän kuin minä. Toivon ettei vatsa tullut kipeäksi.

Muumikukkia ja valesinivuokkoja tupsahtelee kukkaan vanhalla pihalla. Kuvassa tulppaanin lehtiä ryppäänä.

Muumikukkia pitkin pihaa

Samalla tuli muutenkin saapasteltua ympäri tonttia, miettien samoja juttuja kuin aina keväällä. Eli mikä kasvi mikäkin on.
Nyt aion kirjoittaa kaikki ylös!
Tämän nimesin muumikukaksi, mutta se onkin kuulemma posliinihyasintti. Näitä muumikukkia on runsaasti pitkin tonttia ja se on minusta nätti.

Muumikukkia ja valesinivuokkoja tupsahtelee kukkaan vanhalla pihalla. Muumikukkameri eli paljon valkeita vaalensiniraidallisia posliinihyasinttejä.

Valesinivuokkoja ja muumikukkia

Muumikukkien kanssa asustaa valesinivuokkoja, niitäkin on paljon eri puolilla pihaa. Oikealta nimeltään se on idänsinililja. Ettäs tiedämme.

Muumikukkia ja valesinivuokkoja tupsahtelee kukkaan vanhalla pihalla. Kuvassa valesinivuokko eli vaaleansininen skilla, siis idänsinililja. Sen vieressä valkea muumikukka.

Mysteerikasvi ja luu

Talon nurkalle rännin viereen nousee joka vuosi sellainen orpo kaunokainen. Luulin sitä ennen rikkaruohoksi. Rehellisesti sanottuna en nytkään muista miltä se tulee näyttämään mutta muistan että se on kaunis! Nyt laitan muistiin että Akileija on se orpo kaveri… Luun alkuperää en tiedä, mutta niitä löytyy myös sieltä täältä.

Muumikukkia ja valesinivuokkoja tupsahtelee kukkaan vanhalla pihalla. Pihalta löytyy myös mysteerikasveja, kuten kuvan akileijan lehtiruusukkeet ja sen vieressä on luu.

Muuten on nyt nouseet kukat jääneet mieleen. Esimerkiksi krookuksia on siellä täällä. Ihania, harmittaa kun ne kukkii vain hetken.

Tummanliljoja krookuksia pitkän nurmikon seassa.

Tänään tarttui ihan vahingossa kaupasta mukaan myös liljoja ja dahlioita vaikka piti ostaa ihan muuta. Ärsyttää jo valmiiksi kun ne ei kuki nyt heti. Varsinkaan kun sipulit on vielä pussissa eteisessä.
Ja nyt kun ei voi vielä tehdä mitään erikoista ulkona, niin lähti vähän lapasesta esikasvatettavienkin juttujen kanssa. Saa nähdä mitä tästäkin seuraa..
Mutta niistä joskus tulevaisuudessa, tässä välissä pesen apulaisen multaiset tassut!

Terve! -Sini, asukas vanhalta pihalta

Blogissa seurataan tämän vanhan 1920-luvun talon pihan kunnostusta pihasuunnittelusarjassa sekä Sinin kirjoituksissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.